Blogi


Toisinaan tartun luettavaan kirjaan kansikuvan perusteella. Juuri niin kävi tällä kertaa, kun tilasin omaan hyllyyni Elina Aaltosen Älä anna minun pudota (BoD, 2020) aikuisten hepparomaanin.

Hiljattain sosiaalisessa mediassa on virinnyt keskustelua Indieklubin taustoista ja mahdollisista jopa rahallisista yhteyksistä Books on Demandiin. Ajattelimme, että klubin syntytarina avaisi taustaamme riittävästi, mutta kenties on aiheellista vielä tarkentaa, mistä me tulemme ja minne olemme matkalla, miksi me olemme ja mitä yhteyksiä meillä on. ...

Olen paitsi indiekirjailija, pian myös sanataideohjaaja eli ohjaan muiden kirjoittamista. Uskon vakaasti, ettei kirjoittaminen ole pelkkä mystinen lahja, joka annetaan vain harvoille ja valituille. Se on myös taitoa, jonka voi oppia. Toki se on paljon muutakin, kuten Kimmo Svinhufvud ansiokkaasti osoittaa teoksessaan Kokonaisvaltainen...

Kirjailijan työ on yksinäistä, ja indiekirjailijan työ vielä yksinäisempää. Sen oli jokainen meistä klubilaisista todennut omalla tahollaan. Jokainen meistä kamppaili myös samojen haasteiden kanssa niin kirjoittamisen kuin kirjojen markkinoinninkin kohdalla.

#indiekirja